Raamattuvisan uutiset

Joulupallot lasi artikkelikuva

Joululahjaksi vinkkejä osallistujille

Hyvät visan osallistujat,

visan kysymystyöryhmä on pakertanut visan kysymysten parissa koko syksyn. Haluamme antaa teille työmme tuloksista pienen joululahjan, eli muutaman etukäteisvinkin visaan valmistautumista varten. Olkaa hyvät!

Luokanopettaja Pirkko Paski vinkkaa, että lukualueiden laajetessa kannattaa jakaa lukualueita ryhmäläisten kesken. "Siis yksi opettelee tosi hyvin jonkin kohdan, toinen toisen ja niin edelleen", Paski selventää.

Timo-Matti Haapiainen Kirkkohallituksesta suosittelee käyttämään ainakin yhden lukukerran henkilöiden välisten suhteiden tutkailemiseen. Tutustu Timo-Matin vinkkiin tarkemmin visan osallistujasivuilla. Sieltä löydät runsaasti muutakin hyödyllistä harjoitusmateriaalia.

Nuorisotyönohjaaja Satu Rytilahti kehottaa kuvittelemaan visatilanteen etukäteen mielessä. Näin voi helpottaa pientä jännitystä. Visan valmiiden harjoituskysymysten lisäksi Satu kehottaa tekemään kysymyksiä itse. Itse tehtyjä kysymyksiä voitte kysellä toisiltanne vaikka ryhmäläisten kesken.

Lopuksi Hyvinkään seurakunnassa työskentelevä Satu kertoo koneensa rukoilemisen hyödylliseksi. "Rukous ennen tai jälkeen Raamatun luvun auttaa pysähtymään Sanan äärelle. Sen ei tarvitse olla ihmeellisiä kielikiemuroita ja kirkollisia sanaomituisuuksia täynnä, vaan ihan tavallista juttelua Jumalalle."

Hyvää joulua ja onnea visaan valmistautumiseen!