Raamattuvisan uutiset

Kreikka voittajat artikkelikuvaRaamattuvisan 2009-2010 onnelliset voittajat Niko Ala-Louko, Ami Rajala ja Anniina Nieminen lunastivat pääpalkintomatkansa Kreikan Loutrakissa 14.6.-21.6.2010. Heidän lisäkseen matkan voitti joukkueen voittoon luotsannut opettaja Annukka Latvala Marttilan koulusta Seinäjoelta.

Matkan aikana kuljettiin apostoli Paavalin jalanjäljissä, tutustuttiin länsimaisen historian juuriin ja nautittiin auringosta ja merestä. Pieni ja viihtyisä Loutraki toimi oivana tukikohtana lähikaupunkien tutkimusretkiä varten.

Korintin kaupunki sijaitsi vain 6 kilometrin päässä Loutrakista. Kaupungissa tutustuttiin raunioihin antiikin Korintissa, jossa apostoli Paavali asui toista vuotta. Ateenassa opas tutustutti ryhmän Akropolis-kukkulaan, jolla Paavali Apostolien tekojen mukaan antoi kuuluisan puheensa "tuntemattomasta jumalasta". Saroninlahden päiväristeilyllä nautittiin merestä ja maisemista, joista Paavalikin oli nauttinut taittaen matkojaan meriteitse.

Risteilypäivänä poikettiin Angistrin ja Eginan tunnelmallisille saarille. Viikon aikana tutustuttiin myös mm. Napflionin kaupunkiin ja Paladinin huikeisiin linnoituksiin, Gerania-vuoren nunnaluostariin, Mykenen kaupungin raunioihin, Epidauroksen teatteriin ja Heran temppelin raunioihin.

Voittajat hehkuivat tyytyväisyyttä matkaansa.
"Parasta oli kaikki nähtävyydet - ja uiminen ja jalkapallo! Ja täällä on ihan uskomattomat maisemat. Tultaisiinko ensi vuonna uudestaan?", voittajakolmikko totesi kuin yhdestä suusta.

Opettajankin näkökulmasta palkintomatka oli elämys.
"Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kulttuurimatka niin kreikkalaiseen historiaan kuin nykypäivään ja kurkistus vanhan eurooppalaisen kulttuurin kehtoon. Lisäksi matkalla koettiin huikeita taide-elämyksiä vanhojen patsaiden ja museoiden muodossa. Ja oli ihana iloita yhdessä oppilaiden kanssa. Nautin kun lapsetkin nauttivat", kertoi Latvala.