Mitä on nykyaikainen uskovaisuus?

Tuhansia ja kymmeniä tuhansia vuosia on kulunut ihmisen ja teknologian kehittyessä, mutta uskonto on edelleen kuvioissa mukana eikä osassa maailmaa edes näytä heikkenemisen merkkejä. Onko nykyajan uskovaisuus kuitenkaan enää samanlaista kuin entisaikojen uskovaisuus?

Nykyään uskotaan monimuotoisempiin asioihin

Ihmisille tuntuu muodostuneen jumalhahmoja mitä kummallisimmista asioista. Osa vannoo tiettyjen symbolien ja henkilöiden mieleen, kuten perinteisesti on tapana. Joillekkin taas joka Liferayn tapainen koodauskieli saattaa olla tietynlainen jumalhahmo, jonka avulla hän pääsee itse toteuttamaan ja luomaan.

Suomi uskossa?

Uskovaisuus ennen

Jotta päästäisiin tarkastelemaan nykyajan uskovaisuutta, sitä on saatava peilattua historiallista taustaa vastaan. Minkälaista uskovaisuus oli siis ennen vanhaan? Ainakin vaihtoehtoja lienee ollut vähemmän. Kivikaudella ja vielä paljon sen jälkeenkin suurin osa ihmisistä eli nykyaikaisiin valtioihin tai kaupunkeihin verrattuna erittäin pienissä yhteisöissä. Näissä yhteisöissä ei ollut juurikaan tilaa vaihtoehtoisille uskonnoille tai muutenkaan vaihtoehtoisille kulttureille.

Siispä kaikki yhteisön jäsenet luultavasti uskoivat samaan uskontoon eivätkä välttämättä edes kuulleet toisesta uskonnosta elämänsä aikana, mikä on tänä päivänä suurimmalle osalle ihmiskunnasta hyvin vierasta. Elämmehän ajassa, jossa lähes kaikkialla on läsnä ainakin vaikutteita toisista kulttuureista ja myös uskonnoista. Siispä luulisin, että uskonto ja uskovaisuus olivat ennen yksiselitteisempiä ja sitä kautta yksittäiselle ihmiselle myös helpommin sulatettavissa.

Uskonnon rooli maailmassa

Mielestäni myös uskonnon rooli maailmassa on muuttunut paljon, varsinkin viimeisten tuhannen – kahden ja puolen tuhannen vuoden aikana. Ennen uskonnon avulla selitettiin kaikki: jumalat olivat luoneet maailman tahallaan tai vahingossa, hyväntahtoisina tai ilkeyttään. Peikkojen, maahisten ja henkien olemassaolo ja teot selittivät sen, mitä maailmassa tapahtui säästä ja vuodenaikojen kierrosta kuolemaan ja luonnonmullistuksiin.

Sittemmin antiikin kreikan filosofit ja nykyajan tieteilijät ovat alkaneet kyseenalaistaa uskonnon selityksiä ja kysynyt, voisiko selitys sittenkin olla toinen. Voiko maailman selittää muulla kuin uskonnolla? Niinpä uskonto on ainakin osittain joutunut luopumaan kysymyksestä “miten?”. Nykyajan ihminen – ainakin suurimmassa osassa länsimaita – kääntyy mieluummin tieteen puoleen halutessaan vastauksia kysymyksiin, kuten “mistä tulemme?” tai “minne olemme menossa?” Sen sijaan nykyajan uskonto painottaa enemmän kysymyksiä “miksi?” ja “mikä on oikein?”, vaikka näihinkin kysymyksiin ovat toki filosofitkin tarttuneet.

Konkreettisesta symboliseen

Uskonnossa lienee käynnissä tietyistä kysymyksistä luopumisen myötä myös toisenlainen muutos: kun luovutaan konkreettisesta kysymyksestä “miten?”, luovutaan samalla myös konkreettisista vastauksista. Samalla – luonnollisesti – myös uskovaisuus muuttuu konkreettisesta (Jumala loi maailman kirjaimellisesti seitsemässä päivässä 6000 vuotta sitten) symbolisempaan suuntaan (luomiskertomus on symbolinen kertomus, jota ei tule tulkita historiankirjoituksena).
Kristinusko
Lienee vielä aikaista sanoa, vesittääkö tämä uskonnon sanoman siinä määrin, että uskonto hajoaa. Maailmassa on liikaa tekijöitä sellaisen arvioimiseen. Onhan esimerkiksi virtauksia, jotka kuljettavat pyhien tekstien tulkintaa taas takaisin kirjaimelliseen suuntaan.

Tällä hetkellä kuitenkin Suomen kaltaisessa maassa suurin osa uskovaisista ihmisistä lienee “symbolinen uskovainen”, joka käy kirkossa enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja uskoo jumalan toimivan niin kuin tieteilijät kertovat maailman toimivan. Esimerkiksi Raamatun kirjaimellinen tulkinta ei kuulu heidän tapaansa harjoittaa uskoaan.

Julkisesta yksityiseen

Vielä yksi trendi, joka osuu silmään verratessa historian uskontoja nykyajan uskovaisuuteen, on muutos julkisesta yksityiseen. Ensimmäiset uskonnot olivat koko heimon yhteisiä – kaikki, jotka yksittäinen ihminen tunsi, kuuluivat samaan uskontoon. Niinpä oli helppo jakaa sitä rituaaleissa ja muussa kanssakäymisessä.

Nykyään asia on täysin toisin: tuntemattomasta ihmisestä ei usein voi ollenkaan tietää, mihin uskontokuntaan – jos mihinkään – tämä kuuluu. Joskus kaulassa voi roikkua risti pienenä vinkkinä, mutta sekään ei vielä paljasta kaikkea, onhan kristillisiäkin yhteisöjä useita erilaisia. Samalla uskonnosta on tullut yksityisempää, sillä kun kaikilla ei enää ole yhteistä uskontoa, sitä ei tietenkään voi jakaa samalla tavalla. Niinpä uskonnollisia menoja ei näe enää samalla tavalla julkisuudessa (paitsi esimerkiksi kulkueita tiettyinä juhlapäivinä), vaan jokainen harjoittaa uskontoaan omassa pienemmässä yhteisössään tai kotonaan.

Kirkko ja uskonto herättää paljon tunteita joissakin ihmisissä. Jotkut haluavat kostaa kaiken jumalalle.
Ylivieskan kirkkopyromaanin syitä emme tiedä, mutta harmillista on, että kaunis vanha puukirkko paloi.