Ruutin suku ja oma suku
Raamatussa sukuluettelot ovat tärkeässä osassa. Harjoituksessa tehdään Ruutin sukupuu ja oma sukupuu.
Lasarus herää sarjakuvassa henkiin
Kuvallisen ilmaisun kautta tarina Lasaruksen herättämisestä tulee eläväksi. Sarjakuvassa puhekuplat auttavat kertomaa sen, mikä ei kuvasta käy ilmi. Tehtävä sopii myös kuvaamataidon tunnille.
Juhlapäivätesti
Mitä näistä juhlista vietät? Entä mitkä juhlista ovat sinulle tuttuja? Suomessa vietetään niin maallisia, kristillisiä kuin muidenkin uskontojen juhlia. Testin tavoitteena on oppia tuntemaan maallisia ja uskonnollisia juhlaperinteitä ja oppia tunnistamaan Suomessa vietettävien juhlien moninaisuus.
Nimi- ja vuorovaikutuskartta
Yksi lukukerroista on hyvä varata henkilöiden nimien keräämiseen ja heidän välisten vuorovaikutussuhteidensa hahmottamiseen. Yksittäisistä kertomuksista voi valmistaa nimi- ja vuorovaikutuskarttoja sekä itsenäisesti että yhdessä luokassa työskennellen.
Lattiakuvaharjoitus Kaanan häistä
Lattiakuvaharjoituksessa Kaanan häiden tapahtumia havainnollistetaan oppilaiden lattialle kokoaman kollaasin avulla. Harjoituksessa käydään elämyksellisesti läpi Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko ja tutustutaan juutalaiseen hääkulttuuriin.
Rikkinäinen puhelin
Tässä leikissä tavoitteena on asettua sellaisen ihmisen asemaan, joka ei ymmärrä ympärillä puhuttua kieltä. Lapsille tuttu rikkinäinen puhelin toimii hyvänä lämmittelynä ja johdantona monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden käsittelyyn.
Leima otsassa
Tässä harjoituksessa pohditaan, minkälaisia ennakkoluuloja meillä on muiden uskontojen ja kansallisuuksien edustajista ja asetutaan toisen ihmisen asemaan. Ovatko japanilaiset poikkeuksetta ahkeria, suomalaiset juroja ja ranskalaiset ylimielisiä?
Esineet tutuiksi!
Harjoituksessa tutustutaan vieraiden esineiden avulla uusiin kulttuureihin ja uskontoihin. Esineleikki sopii erityisesti luokille, joilla on runsaasti eri kulttuureiden ja uskontojen edustajia.