Onko kirkko menettänyt asemaansa nyky-yhteiskunnassa? osa 2

Kirkko on menettänyt asemaansa nyky-yhteiskunnassa. Tämä ei tosin ole mikään uusi ilmiö, vaan näin on ollut noin 30 viime vuoden ajan.

Kirkko on nykyihmiselle paikka, jossa mennään naimisiin, tullaan haudatuksi, mennään ripille, käydään joulukirkossa ja laulamassa kauneimpia joululauluja. Kaikki eivät toki osallistu yhteenkään näistä toimituksista ainakaan niin, että kyseessä olisivat omat juhlat.

Eroa kirkosta

Kirkon merkityksen menettämisestä kielivät ennen kaikkiaan huimat kirkosta eroamisluvut. Eroa kirkosta.fi palvelun kautta on eronnut kirkosta 555 396 henkilöä. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina vuonna 2016 289 henkilöä. Ylen homoillan tyyppiset ohjelmat ovat olleet piikkejä kirkossa eroamisesta, kun kansa on raivostunut kirkon väen laukomista homovastaisista kommenteista. Toisaalta kirkko nähdään hyväntekijänä, joka esimerkiksi majottaa nyt turvapaikanhakijoita, joille ei ole muuta sijoituspaikkaa. He ainakin osaavat olla varmasti kiitollisia.
Jeesus kuoli ristillä

Kirkollisverot ajavat pois

Useimmat eroavat kirkosta suurten kirkollisverojen takia. Tein itse saman, kun köyhänä opiskelija laskin, että säästän näin reilut 200 euroa vuodessa. Se on järjetön määrä maksaa siitä, että käyn vain joulukirkossa, jonne saa mennä joka tapauksessa kuului kirkkoon tai ei. Toki kirkkohäät voisivat olla kivat, ja olisihan se arvokasta tulla siunatuksi haudan lepoon kirkossa. Vaikka uskonkin hyvin vahvasti Jumalaan, näen että uskonnot ovat ihmisten keksimiä instituutioita.

Zen

Raamattuun on voitu poimia vain ne tiettyjen ihmisten haluamat asiat, jotka edistävät heidän tarkoitusperiään. Toisin sanoen pidän uskontoja aivopesuna. On hienoa, että joku saa uskonnosta lohdutuksen maanpäälliseen kärsimykseensä. Näen kuitenkin, että henkilöllä voi olla myös oma henkilökohtainen vakaumuksensa. Nimitänkin itseäni henkiseksi ihmiseksi, joka ajattelee, että Jumala loi maailman ja meidät ihmiset. Uskon, että sielumme vaeltaa.

Tiesitkö tämän? Raamattua voit lukea myös netissä: http://raamattu.fi

Eli vaikka kuolen, en minä sinne hautaan mene, vain minun maalliset jäännökseni. Puhutaanhan kristinuskossakin ylösnousemuksesta. Raamatussakaan sitä ei käsittääkseni ymmärretä niin, että me jäisimme taivaiseen. Se tarkoittaa sitä, että jatkamme sieltä taas joskus matkaa.

Henkisyys

En pidä siitä, että kristinusko perustuu pelottelulle. Olen kuullut jouluna monta ilmeisesti lestadiolaisen papin saarnaa, jossa pelotellaan kadotuksella, jollei usko Jumalaan. En usko, että Jumala on sellainen. Ei Hän rankaise lapsiaan, vaan rakastaa heitä. Vaikka Hän antaakin maailmassa tapahtua paljon pahaa, tapahtuu se syystä ja siten, että olemme ansainneet sen. Uskon karmaan: mikäli teen väärin toisia ihmisiä kohtaan, kärsin siitä jälkikäteen joko tässä tai seuraavassa elämässä. Jos taas teen hyvää, se tulee minulle jollain tapaa takaisin ennemmin tai myöhemmin. Olenpa muuten kuullut jopa, että kristinusko olisi saatananpalvontaa.

Uskonto on epäseksikästä

Valtaosa suomalaisista ei ole kiinnostunut tällaisista asioista, eikä mieti niitä. Uskontoakin on opiskeltu ehkä kynsin hampain ala-asteella, yläasteella ja lukiossa. Ollaan skeptisiä tiedeuskovaisia, jotka on opetettu ajattelemaan järjellä. Vetten päällä kävelevä Jeesus ei kieltämättä kuulosta kovin uskottavalta. Pääsääntöisesti kuitenkin halutaan uskoa Jumalaan ja taivaiseen, sillä kuolema on pelottava asia. Kaikki tuntematonhan tuppaa pelottamaan meitä. Monet asiat, joita ei voi kontrolloida. Turhan harva kuitenkin pohtii kuolemaa paitsi ennen kuin vanhuus ja/tai jokin vakava sairaus yllättää. Silloin kuolemaa toivotaankin.

Henkisyys tuo vapauden

Henkisyyden hyvä puoli on mielestäni se, että jokainen saa uskoa juuri siihen mihin haluaa. Joku uskoo Jumalaan, toinen korkeampaan voimaan, kolmas energiaan, neljäs Buddhaan ja viides enkeleihin. Kaikki nuo ovat mielestäni olemassa olevia asioita. Olen myös huomannut, että henkisyys on nostanut viime aikoina päätään. Ainakin oma Facebookini täyttyy kaikenlaisista henkisistä päivityksistä niin kirjoitusten kuin kuvien muodossa.

Enkeli lapsosten

Kaikilla meillä on ollut ja tulee olemaan jotain henkistä ja ehkä fyysistäkin kärsimystä. Moni henkistyy, jos kun ei löydä ongelmiinsa apua muuta kautta. Niin kävi minullekin. Ei tarvitse siis kirkkoa uskoakseen Jumalaan. Jos haluaa mennä kirkollisesti naimisiin tai tulla siellä haudatuksi, ainahan voi liittyä takaisin. Ei se ole takin kääntämistä, kun ei kuitenkaan ole kääntänyt takkiaan Jumalalle. Sitä paitsi, eikös Jumala ota silti avosylin vastaan, vaikka häneen ei olisikaan aina uskonut?

Mitä on nykyaikainen uskovaisuus?

Tuhansia ja kymmeniä tuhansia vuosia on kulunut ihmisen ja teknologian kehittyessä, mutta uskonto on edelleen kuvioissa mukana eikä osassa maailmaa edes näytä heikkenemisen merkkejä. Onko nykyajan uskovaisuus kuitenkaan enää samanlaista kuin entisaikojen uskovaisuus?

Nykyään uskotaan monimuotoisempiin asioihin

Ihmisille tuntuu muodostuneen jumalhahmoja mitä kummallisimmista asioista. Osa vannoo tiettyjen symbolien ja henkilöiden mieleen, kuten perinteisesti on tapana. Joillekkin taas joka Liferayn tapainen koodauskieli saattaa olla tietynlainen jumalhahmo, jonka avulla hän pääsee itse toteuttamaan ja luomaan.

Suomi uskossa?

Uskovaisuus ennen

Jotta päästäisiin tarkastelemaan nykyajan uskovaisuutta, sitä on saatava peilattua historiallista taustaa vastaan. Minkälaista uskovaisuus oli siis ennen vanhaan? Ainakin vaihtoehtoja lienee ollut vähemmän. Kivikaudella ja vielä paljon sen jälkeenkin suurin osa ihmisistä eli nykyaikaisiin valtioihin tai kaupunkeihin verrattuna erittäin pienissä yhteisöissä. Näissä yhteisöissä ei ollut juurikaan tilaa vaihtoehtoisille uskonnoille tai muutenkaan vaihtoehtoisille kulttureille.

Siispä kaikki yhteisön jäsenet luultavasti uskoivat samaan uskontoon eivätkä välttämättä edes kuulleet toisesta uskonnosta elämänsä aikana, mikä on tänä päivänä suurimmalle osalle ihmiskunnasta hyvin vierasta. Elämmehän ajassa, jossa lähes kaikkialla on läsnä ainakin vaikutteita toisista kulttuureista ja myös uskonnoista. Siispä luulisin, että uskonto ja uskovaisuus olivat ennen yksiselitteisempiä ja sitä kautta yksittäiselle ihmiselle myös helpommin sulatettavissa.

Uskonnon rooli maailmassa

Mielestäni myös uskonnon rooli maailmassa on muuttunut paljon, varsinkin viimeisten tuhannen – kahden ja puolen tuhannen vuoden aikana. Ennen uskonnon avulla selitettiin kaikki: jumalat olivat luoneet maailman tahallaan tai vahingossa, hyväntahtoisina tai ilkeyttään. Peikkojen, maahisten ja henkien olemassaolo ja teot selittivät sen, mitä maailmassa tapahtui säästä ja vuodenaikojen kierrosta kuolemaan ja luonnonmullistuksiin.

Sittemmin antiikin kreikan filosofit ja nykyajan tieteilijät ovat alkaneet kyseenalaistaa uskonnon selityksiä ja kysynyt, voisiko selitys sittenkin olla toinen. Voiko maailman selittää muulla kuin uskonnolla? Niinpä uskonto on ainakin osittain joutunut luopumaan kysymyksestä “miten?”. Nykyajan ihminen – ainakin suurimmassa osassa länsimaita – kääntyy mieluummin tieteen puoleen halutessaan vastauksia kysymyksiin, kuten “mistä tulemme?” tai “minne olemme menossa?” Sen sijaan nykyajan uskonto painottaa enemmän kysymyksiä “miksi?” ja “mikä on oikein?”, vaikka näihinkin kysymyksiin ovat toki filosofitkin tarttuneet.

Konkreettisesta symboliseen

Uskonnossa lienee käynnissä tietyistä kysymyksistä luopumisen myötä myös toisenlainen muutos: kun luovutaan konkreettisesta kysymyksestä “miten?”, luovutaan samalla myös konkreettisista vastauksista. Samalla – luonnollisesti – myös uskovaisuus muuttuu konkreettisesta (Jumala loi maailman kirjaimellisesti seitsemässä päivässä 6000 vuotta sitten) symbolisempaan suuntaan (luomiskertomus on symbolinen kertomus, jota ei tule tulkita historiankirjoituksena).
Kristinusko
Lienee vielä aikaista sanoa, vesittääkö tämä uskonnon sanoman siinä määrin, että uskonto hajoaa. Maailmassa on liikaa tekijöitä sellaisen arvioimiseen. Onhan esimerkiksi virtauksia, jotka kuljettavat pyhien tekstien tulkintaa taas takaisin kirjaimelliseen suuntaan.

Tällä hetkellä kuitenkin Suomen kaltaisessa maassa suurin osa uskovaisista ihmisistä lienee “symbolinen uskovainen”, joka käy kirkossa enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja uskoo jumalan toimivan niin kuin tieteilijät kertovat maailman toimivan. Esimerkiksi Raamatun kirjaimellinen tulkinta ei kuulu heidän tapaansa harjoittaa uskoaan.

Julkisesta yksityiseen

Vielä yksi trendi, joka osuu silmään verratessa historian uskontoja nykyajan uskovaisuuteen, on muutos julkisesta yksityiseen. Ensimmäiset uskonnot olivat koko heimon yhteisiä – kaikki, jotka yksittäinen ihminen tunsi, kuuluivat samaan uskontoon. Niinpä oli helppo jakaa sitä rituaaleissa ja muussa kanssakäymisessä.

Nykyään asia on täysin toisin: tuntemattomasta ihmisestä ei usein voi ollenkaan tietää, mihin uskontokuntaan – jos mihinkään – tämä kuuluu. Joskus kaulassa voi roikkua risti pienenä vinkkinä, mutta sekään ei vielä paljasta kaikkea, onhan kristillisiäkin yhteisöjä useita erilaisia. Samalla uskonnosta on tullut yksityisempää, sillä kun kaikilla ei enää ole yhteistä uskontoa, sitä ei tietenkään voi jakaa samalla tavalla. Niinpä uskonnollisia menoja ei näe enää samalla tavalla julkisuudessa (paitsi esimerkiksi kulkueita tiettyinä juhlapäivinä), vaan jokainen harjoittaa uskontoaan omassa pienemmässä yhteisössään tai kotonaan.

Kirkko ja uskonto herättää paljon tunteita joissakin ihmisissä. Jotkut haluavat kostaa kaiken jumalalle.
Ylivieskan kirkkopyromaanin syitä emme tiedä, mutta harmillista on, että kaunis vanha puukirkko paloi.

Kuuluuko uskonto työpaikoille ja kouluihin?

Uskonnot työpaikoilla

Uskonto on yksi nyky-yhteiskunnan kuumimpia puheenaiheita ja yksi tämän diskurssin kysymyksistä on, kuuluuko uskonto työpaikoille ja kouluihin. Mielipiteitä on varmasti yhtä monia kuin on mielipiteen antajiakin. Annan tässä artikkelissa vielä oman mielipiteeni.

Kysymykseen, kuuluuko uskonto työpaikoille tai kouluihin ei voi – kuten ei yleensäkään tämäntyyppisiin kysymyksiin – vastata mustavalkoisesti ja yksiselitteisesti “kyllä” tai “ei”. Uskonto kuuluu monen ihmisen elämään, tahtoivat sitä muut tai eivät. Kysymys on ehkä pikemminkin, missä määrin uskonto kuuluu julkiseen elämään.

“Uskonnon kuuluminen työpaikoille ja kouluihin (tai uskonnon rooli, merkitys ja näkyvyys työpaikoilla ja kouluissa)” voidaan kuvitella janalle. Janan toisessa ääripäässä on “uskonnon on ehdottomasti kuuluttava työpaikoille ja kouluihin ja sen on oltava läsnä joka paikassa jatkuvasti” ja toisessa “uskonto ei saa näkyä missään eikä sillä tule olemaan mitään merkitystä työpaikoilla ja kouluissa”. Vastaus – jos yksiselitteinen vastaus on olemassa – tai pikemminkin vastaukset sijoittuvat johonkin kohtaan tätä janaa. Jokaisen on itse mietittävä, mihin haluaisi vetää rajan. Joskus asioita on myös käsiteltävä tapauskohtaisesti.

Onko hyväksyttävää, jos muslimiuskovainen tulee töihin tai kouluun hunnutettuna? Entä jos kristitty kantaa kaulassaan ristiriipusta? Miksi toinen näistä tapauksista saattaa lukijasta tuntua pahemmalta kuin toinen? Minun näkökulmastani molemmat ovat samanarvoisia: ne ovat molemmat esimerkkejä henkilökohtaisista, aina mukana kulkevista uskonnollisista symboleista. Jos yhden käyttö voidaan kieltää, niin voidaan toisenkin. Mielestäni tämänlaatuisia symboleja ei voida kieltää työpaikalla tai kouluissa – mikäli ne eivät estä normaalia kanssakäymistä työtovereiden ja muiden koululaisten kanssa. Sen sijaan tulisi keskittyä oikeisiin työpaikoilla ongelmia aiheuttaviin asioihin, kuten asbestikartoitusta vaativiin sisäilmongelmiin, työpaikan viihtyvyyteen ja yleiseen ilmapiiriin.

Rukoushuone

Toista laatua ovat staattiset, paikallaan olevat uskonnolliset symbolit, jotka saattavat edustaa työpaikan tai koulun virallista tai henkilökunnan uskonnollista kantaa. Tähän joukkoon luen esimerkiksi seinällä riippuvat krusifiksit tai vaikkapa pienimuotoiset alttarit tai erilaisia pyhiä henkilöitä tai paikkoja esittävät patsaat. Minun on henkilökohtaisesti vaikeampi hyväksyä tällaiset paikoillaan olevat uskonnolliset symbolit, kuin ne, joita ihmiset kantavat mukanaan.

Ehkä se johtuu siitä, että jälkimmäisen takana on aina yksittäinen ihminen, joka tahtoo edustaa uskontoaan, kun taas ensiksi mainitut symbolit ovat edustavinaan työpaikkaa tai koulua. Tämä vaikuttaa nurinkuriselta, sillä työpaikalla tai koululla ei itsessään ole uskontoa. Yksittäiset ihmiset voivat kuulua uskontoon, instituutiot eivät. Siksi en pitäisi liioiteltuna kieltää edellä mainittujen esimerkkien kaltaisten uskonnollisten symbolien kieltämistä työpaikoilta ja kouluista.

Poikkeuksista voi tietenkin aina neuvotella tapauskohtaisesti. Esimerkiksi sairaaloissa voisi olla erillinen huone tai muu tila, jota voitaisiin käyttää kappelina tai rukoushuoneena. Sellaisessa tilassa voisi olla myös uskonnollisia symboleja. Toisaalta en myöskään kieltäisi työkaveria pitämästä uskonnollisia symboleja esimerkiksi omalla työpöydällä, kunhan ne eivät ole tiellä.

Ortodoksinen kirkko

Uskonto voi näkyä myös erilaisina hartauksina ja rukoushetkinä. Ne eivät mielestäni myöskään – yleisesti ottaen – kuulu työpaikoille eivätkä kouluihin. Jokainen voi rukoilla itsekseen omalla ajallaan, jos niin tahtoo, mutta muiden ei mielestäni tarvitsisi osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin vasten tahtoaan ja vakaumustaan. Mikäli kuitenkin päädytään siihen, että työpaikalla tai koulussa järjestetään esimerkiksi aamuhartaus, olisi mielestäni järjestettävä hartaudet myös muihin uskontokuntiin kuuluville sekä muuta ohjelmaa uskontokuntiin kuulumattomille.

Jos katsomme edellä mainittua kuvitteellista janaa, olen itse kallistumassa enemmän jälkimmäisen ääripään kannalle. En kuitenkaan kieltäisi uskontoa täysin työpaikoilla ja kouluissa, useammasta syystä. Ensinnäkin se loukkaisi mielestäni uskonnonvapautta ja sitä kautta ihmisoikeuksia, vaikka kiellossa olisivat vain uskonnolliset symbolit eikä itse uskonto. En usko sellaisten kieltojen edistävän yhteiskunnan kehittymistä muuhun kuin negatiiviseen suuntaan. Kaiken kaikkiaan toivoisin, ettei uskonto näkyisi liian voimakkaasti työpaikoilla ja kouluissa.

Kattomaalaus kirkossa

Onko kirkko menettänyt asemansa nyky-yhteiskunnassa?

Uskonnolla ja uskonnollisuudella on pitkät perinteet. Jopa niin pitkät, että tuskin edes tiedemiehet osaavat asiaa tutkia. Perinteitä pyritään kunnioittamaan vaikka maailma muuttuukin, mutta pysyykö perinteinen kirkko mukana muuttuvassa maailmassa?

Suuri kirkko

Sopeutuminen

Kirkolla ja uskonnolla tosiaan on pitkät perinteet ja kirkko on pysynyt hyvin mukana muuttuvassa maailmassa aina tähän päivään saakka. Pitäisikö kirkon myös muuttuvassa maailmassa muuttaa perinteitään?
Allekirjoittaneen mielestä kyllä. Jos kirkko tahtoo pitää asemansa nyky-yhteiskunnassa edes jollain tasolla, myös yhteiskuntaan on sopeuduttava. Sopeutuuhan muuttuvaan maailmaan esimerkiksi lait ja koko muu yhteiskunta. Joskus muinoin on ollut hyvinkin sopimatonta pukeutua kesäkuumalla lyhyisiin shortseihin ja toppiin, nykyisin se kuitenkin on aivan normaalia. Maailman muuttuessa on vain sopeuduttava hiljalleen siihen, mitä vastaan tulee.

Mitenkäs krokotiilit muuten olisivat voineet viettää aikaansa maapallon päällä miljoonia vuosia, jos ei sopeutumalla?

Paljon puhuttu

Kirkolla toki on olemassa omat perinteet ja omat säännöt sekä normit, joita tulee noudattaa. Sopeutumalla ja soveltamalla kirkkoa nyky-yhteiskuntaan saadaan kirkko ja perinteet pidettyä muuttuvassa maailmassa.
Kirkko on varmasti tehnyt suuren suurta sopeutumista aiemminkin ja antanut kirkon edustjille vapauksia omien milipiteiden mukaisesti. Hyvänä esimerkkinä voi varmasti käyttää samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Kirkko on ikuisuuden ollut sitä vastaan, että samaa sukupuolta olevia voitaisiin vihkiä, koska avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle.

Toisaalta taas kirkko on ikuisuuden ollut myös sitä mieltä, että olkoon ihminen millainen tahansa, niin kirkko ottaa hänet avosylin vastaan.

Ristiriitaako? Kyllä ja aivan käsittämättömän suuri ristiriita, jonka päätöksen haluan joskus tulla näkemään. Monissa maissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on edelleen kiellettyjä, mutta suurimmassa osassa kehittyneistä maista samaa sukupuolta olevien avioliitot on sallittu. Pitäisikö kirkon edelleen kinnata vastaan kyseisten avioliittojen kanssa, vai olisko kirkon helpompi heittäytyä mukaan nyky-yhteiskuntaan? Kirkko on osittain tainnut mukaan heittäytyä, koska taannoin olen kuullut, että jokainen pappi saa kohdallaan päättää samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä.

Roomalainen pappi

Kirkon pitkien perinteiden ja säilyvyyden kannalta kyseisissä asioissa kirkon kannattaisi ottaa yhteinen linja. Voihan papeista joku olla myös rasisti eikä siedä tummaihoisia ihmisiä, mutta silti joutuu vihkimään kyseisen parin. Olisiko siis parempi, että pappi saisi päättää kaikista tekosistaan yksin?

Pieni kivikirkko

Nykypäivä

Suomalaisille kirkkoon kuuluminen ja tietyn uskontokunnan edustaminen ei tunnu nykypäivänä olevan kovinkaan tärkeää. Uskonnon tilalle on saattanut tulla kiire ja kehityynyt tiede, joka osaltaan on syrjäyttänyt kirkon ja uskonnon asemaa.

Matkustaessa maailmalla näkee hyvin, kuinka uskonto todellakin vaikuttaa maailmalla. Monissa maissa uskonto ja kirkko on todella tärkeässä asemassa. Uskonnon perusteella tehdään päätöksiä ja kasvatetaan oman elämän arvoja. Suomalaisille uskonto yksinkertaisesti ei ole tärkeä. Monet toki tahtovat vihkimisen tapahtuvan kirkossa tai lapsen kastettavan kirkon jäseneksi, mutta on kysessä enemmänkin perinne ilman suurempaa papin aamenen merkitystä?

Kaikki maailman pääuskonnot tästä linkistä: http://yle.fi/vintti/yle.fi/opettajatv/opettajatv.yle.fi/teemat/aine/694/695.htm